admin

Joulukuussa Lohjan kunnanvaltuustolla tulossa tärkeä kokous: lähteekö Lohja mukaan Länsirata-hankkeeseen?

Länsirata

Eteneekö monen lohjalaisen vuosikymmenien haaveet henkilöliikenteisen junan palaamisesta Lohjalle? Etelä-Suomessa merkittävä raidehanke on ottamassa uuden vaiheen. Länsirata-projekti, joka yhdistää pääkaupunkiseudun länsipuolelta Turkuun asti, saa konkreettisia muotoja, kun kuntien ja valtion neuvottelut ovat edenneet merkittävästi. Lohjan kaupungin mukaan kunnassa ollaan valmistautumassa ratkaisuihin ja seuraaviin päätöksentekovaiheisiin. Lohjan kunnanvaltuuston 15.12. kokouksessa käsitellään Länsirataa.

Mikä Lohjalle muuttuisi?

Lohjalle on kaavailtu uutta asemavarauksia ja radan solmukohtaa osana hanketta. Kaupungin lehdistötiedotteen mukaan ratayhteys toisi Lohjan ensimmäistä kertaa suoraan valtakunnalliseen henkilöjunaverkkoon. Matka-aika arvioidaan lyhenevän, kun Espoosta, Vihdin kautta Lohjan kautta kulkeva uusimuotoinen rata on käytössä. Tämä muutos avaa mahdollisuuksia asumiselle, yritystoiminnalle sekä yhdyskuntarakenteelle Lohjalla.

Lohjan kaupunki on tiedottanut, että radan suunnittelussa osaosuus Espoo–Lohja on jo linjattu ja että Lohja–Salo-välille suunnitellaan vaiheistusta. Ratasuunnitelmassa esitetään esimerkiksi Lohjansolmu-asemaa ja muita asemavarauksia Lohjan seudulle.

Päätöksenteon vaihe ja rahoitus – Lohjan näkökulma

Länsiradan kokonaiskustannusarvio on 1,32 miljardia euroa. Kuntien osuus rahoituksesta on 33 prosenttia ja Suomen valtion osuus 67 prosenttia. Kunnat sitoutuvat ensimmäiseen vaiheeseen yhteensä 400 miljoonalla eurolla ja Suomen valtio 400 miljoonalla. Tämän lisäksi hankkeen toteuttavalle Länsirata Oy:lle annetaan oikeus hankkia vierasta pääomaa enintään 520 miljoonaa euroa.

Lohjan osuus kuntien rahoituksesta on ensimmäisessä vaiheessa 30 miljoonaa euroa ja toisessa vaiheessa 22 miljoonaa euroa.

Lohjan osalta tiedotteissa mainitaan, että kaupunginhallitus on hyväksynyt esisopimuksen ehdot, joilla voidaan edetä rakentamisvaiheeseen. Hankkeen vaiheistus on merkittävä Lohjan kehityksen näkökulmasta. Onko Lohjan markkinoinnissa ja kehityksessä huomioitu, minkälaista yritystoimintaa tänne voisi olla tulossa. Millaisen indikaation nyt jo olemassa olevat hankkeet antavat potentiaalisille yrittäjille: Virkkalan datakeskus, Tynninharjun kasvaminen, Lempolan alue.

– Länsiradan toteutuminen luo vahvat edellytykset kaupunkistrategiaan kirjatun väestötavoitteen saavuttamiselle. Myös paikalliselle elinkeinoelämälle neuvottelutulokseen pääseminen on erittäin odotettu uutinen, sillä se parantaa merkittävästi alueen saavutettavuutta, sanoo Lohjan kaupunginjohtaja Petra Ståhl.

Lohjan mahdollisuudet ja haasteet

Lohjalla radan tuoma mahdollisuus on kytketty vahvasti kasvustrategiaan. Uuden aseman sekä parantuvien liikenneyhteyksien odotetaan lisäävän alueen vetovoimaa sekä asumisen että yritystoiminnan suhteen. Kaupungin oma tiedotus korostaa, että ratahanke on yksi selvistä indikaattoreista sille, että Lohja haluaa nousta uudelle kasvun uralle.

Vaikutukset Lohjan seudulle

Ratahanke vaikuttaa Lohjan seudulla usealla tavalla. Uusi asema ja paremmat liikenneyhteydet avaavat mahdollisuuden asuinalueiden laajentumiselle ja paremmin saavutettaville sijainneille. Monille Lohjan alueen kunninosille tai kehittämisalueille uusi rata voi tarkoittaa merkittävästi parantunutta yhteyttä pääkaupunkiseudulle ja muualle Suomeen. Lisäksi elinkeinotoiminta voi saada vahvistusta, kun uudet logistiset ja henkilöliikenneyhteydet paranevat.

Lohjan kaupungin sisällä korostetaan, että radan myötä saavutettava henkilöliikenteen laajeneminen on tärkeää kaupungin kilpailukyvyn kannalta. Kun sijainti saavutettavuus ja liikenneyhteydet kehittyvät, Lohjalla on mahdollisuus muodostua entistä vahvemmaksi toimintakeskukseksi Länsi-Uudellamaalla. Samalla kaupunki pohtii kaavoituksen, liikenteen ja palveluiden yhdistämistä siten, että radan hyödyt konkretisoituvat.

Iso periaatteellinen kysymys lienee: haluaako Lohja kasvaa vai ei. Nykyinen Lohjan koko ja verotulot eivät ole tasapainossa verrattuna tarvittaviin investointeihin, joten jo nykytilanne edellyttäisi joko isoja säästöjä, joita kunnanvaltuustossa on pitkään korostettu, tai ratainvestoinnin valintaa ja entistä selkeämpiä toimia Lohjan kasvun eteenpäin viemiseksi kaikilla Lohjan kaupungin osa-alueilla yhdessä toimin.

Jätä kommentti